Toimimme koko Suomessa.

Olemme toteuttaneet laadukkaita ja asiakaspalvelulähtöisiä hyvän mielen koulutuspalveluita jo vuodesta 2008. 

Järjestyksenvalvojan / vartijan kaasusumutinkoulutus 5 oppituntia.

Kaasusumuttimen erityinen osa (luvan edellyttämä ’fyysisen voimankäytön perusteet’ käydään järjestyksenvalvojan peruskurssilla ja vartijan peruskurssilla.)

Hyväksytysti suoritetun kurssin jälkeen osallistuja saa todistuksen, jolla voi hakea poliisilta kaasusumutinmerkinnän järjestyksenvalvojakorttiinsa. Todistus käy myös vartijan kaasusumutinluvan hakemiseen.

OLEMME SUOMEN SUURIN järjestyksenvalvojia kouluttava taho. Jokainen kouluttajistamme omaa kattavan käytännön työtaustan ja on myös poliisihallituksen hyväksymä järjestyksenvalvojakouluttaja.  Järjestämme mm. järjestyksenvalvojan peruskursseja, kertauskoulutuksia, voimankäytön lisäkursseja, kaasusumutinkoulutuksia ja teleskooppipatukkakoulutuksia.

Koulutuksemme laadun takeena ovat kymmenet kokeneet ja ammattitaitoiset kouluttajamme ympäri Suomea, sekä erinomainen koulutettavilta saatu palaute (kouluttajien ammattitaito asteikolla 1-5 keskiarvo 4,6).

Kaasusumutin koulutus 110€ 
Pyydä tarjous suuremmalle ryhmälle.

Alta löydät tulevat koulutuksemme paikkakunnittain.
Tarkemmat kurssiaikataulut ja lisätiedot klikkaamalla ”ilmoittaudu”-painiketta.

elokuu 2022

la 06 elo
la 06 elo

Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h

115 € (sis.alv 24%)
11:00 - 19:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "mZz0G",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/mZz0G",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h<\/h1><p>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus kahdeksan (8) oppituntia. Suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Koulutuksessa k&auml;yd&auml;&auml;n l&auml;pi:<\/p><ul><li>J&auml;rjestyksenvalvojan teht&auml;viss&auml; toimimista<\/li><li>Lains&auml;&auml;d&auml;nn&ouml;n muutoksia<\/li><li>J&auml;rjestyksenvalvojan toimivaltuuksia<\/li><li>Jokamiehen oikeuksia<\/li><li>Voimank&auml;ytt&ouml;&auml; ja turvallisuustarkastusta<\/li><li>K&auml;yt&auml;nn&ouml;nharjoitus ja CASE-harjoituksia<br \/><br \/><br \/><\/li><\/ul><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla noudatetaan turvav&auml;lej&auml;, sek&auml; jokaisen henkil&ouml;n tulee k&auml;ytt&auml;&auml; suojamaskia. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-08-06 11:00:00",
    "ends": "2022-08-06 19:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10160\/a9caac9d6db051cfe0c79e194f182159.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-17T10:11:25+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19803,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/mZz0G?t[bQEEZ]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/mZz0G?t[bQEEZ]"
            },
            "price": "92.74",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-13 17:18:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 3,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": true,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVKERTAUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}
ma 08 elo
to 18 elo

Järjestyksenvalvojan peruskurssi 40h

225 € (sis.alv 24%)
(Elokuu 08) 17:00 - (Elokuu 18) 22:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "xGzBz",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/xGzBz",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan peruskurssi 40h (Arki-ilta) (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan peruskurssi 40 h<\/h1><p>Kurssi pidet&auml;&auml;n arki-iltaisin kahden viikon aikana maanantaista torstaihin.<br \/>Ma 8.8<br \/>Ti 9.8<br \/>Ke 10.8<br \/>To 11.8<br \/><br \/>Ma 15.8<br \/>Ti 16.8<br \/>Ke 17.8<br \/>To 18.8<br \/>Kellonajat p&auml;iville 17-22<\/p><h5>UUSI 1.1.2017 VOIMAAN TULLEEN LAIN MUKAINEN PIDEMPI(40 h) KOULUTUS!!<\/h5><p>Hanki lyhyell&auml; koulutuksella valmis ammatti ja ty&ouml;llisty!<\/p><p>Hyv&auml;ksytysti suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Olemme Suomen suurimpia j&auml;rjestyksenvalvojia kouluttavia ja ty&ouml;llist&auml;vi&auml; tahoja. Jokainen kouluttajistamme omaa kattavan k&auml;yt&auml;nn&ouml;n ty&ouml;taustan ja on my&ouml;s poliisihallituksen hyv&auml;ksym&auml; j&auml;rjestyksenvalvojakouluttaja.<\/p><p>Takaamme ettei koulutus j&auml;&auml; tosiel&auml;m&auml;st&auml; irralliseksi lakipyk&auml;lien opiskeluksi, vaan saat parhaat mahdolliset ev&auml;&auml;t uuteen ammattiisi.<\/p><p>Osaaminen on k&auml;yntikorttimme!<br \/><br \/><br \/><\/p><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla on vahva suositus k&auml;ytt&auml;&auml; kasvomaskia, tai visiiri&auml;. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-08-08 17:00:00",
    "ends": "2022-08-18 22:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10169\/29c4e8be33d849d007f76aee5839ee7a.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-13T09:12:17+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19812,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan peruskurssi",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/xGzBz?t[91ZZp]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/xGzBz?t[91ZZp]"
            },
            "price": "181.45",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-04 15:36:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 11,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": false,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVPERUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}

syyskuu 2022

la 03 syys
la 03 syys

Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h

115 € (sis.alv 24%)
11:00 - 19:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "jNAEy",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/jNAEy",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h<\/h1><p>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus kahdeksan (8) oppituntia. Suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Koulutuksessa k&auml;yd&auml;&auml;n l&auml;pi:<\/p><ul><li>J&auml;rjestyksenvalvojan teht&auml;viss&auml; toimimista<\/li><li>Lains&auml;&auml;d&auml;nn&ouml;n muutoksia<\/li><li>J&auml;rjestyksenvalvojan toimivaltuuksia<\/li><li>Jokamiehen oikeuksia<\/li><li>Voimank&auml;ytt&ouml;&auml; ja turvallisuustarkastusta<\/li><li>K&auml;yt&auml;nn&ouml;nharjoitus ja CASE-harjoituksia<br \/><br \/><br \/><\/li><\/ul><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla noudatetaan turvav&auml;lej&auml;, sek&auml; jokaisen henkil&ouml;n tulee k&auml;ytt&auml;&auml; suojamaskia. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-09-03 11:00:00",
    "ends": "2022-09-03 19:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10161\/a9caac9d6db051cfe0c79e194f182159.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-17T10:11:44+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19804,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/jNAEy?t[kz559]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/jNAEy?t[kz559]"
            },
            "price": "92.74",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-13 17:18:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 1,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": true,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVKERTAUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}

lokakuu 2022

la 01 loka
la 01 loka

Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h

115 € (sis.alv 24%)
11:00 - 19:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "x2lpV",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/x2lpV",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h<\/h1><p>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus kahdeksan (8) oppituntia. Suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Koulutuksessa k&auml;yd&auml;&auml;n l&auml;pi:<\/p><ul><li>J&auml;rjestyksenvalvojan teht&auml;viss&auml; toimimista<\/li><li>Lains&auml;&auml;d&auml;nn&ouml;n muutoksia<\/li><li>J&auml;rjestyksenvalvojan toimivaltuuksia<\/li><li>Jokamiehen oikeuksia<\/li><li>Voimank&auml;ytt&ouml;&auml; ja turvallisuustarkastusta<\/li><li>K&auml;yt&auml;nn&ouml;nharjoitus ja CASE-harjoituksia<br \/><br \/><br \/><\/li><\/ul><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla noudatetaan turvav&auml;lej&auml;, sek&auml; jokaisen henkil&ouml;n tulee k&auml;ytt&auml;&auml; suojamaskia. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-10-01 11:00:00",
    "ends": "2022-10-01 19:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10162\/a9caac9d6db051cfe0c79e194f182159.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-17T10:12:04+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19805,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/x2lpV?t[Xr004]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/x2lpV?t[Xr004]"
            },
            "price": "92.74",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-13 17:18:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 0,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": true,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVKERTAUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}
ma 03 loka
to 13 loka

Järjestyksenvalvojan peruskurssi 40h

225 € (sis.alv 24%)
(Lokakuu 03) 17:00 - (Lokakuu 13) 22:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "m0l3A",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/m0l3A",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan peruskurssi 40h (Arki-ilta) (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan peruskurssi 40 h<\/h1><p>Kurssi pidet&auml;&auml;n arki-iltaisin kahden viikon aikana maanantaista torstaihin.<br \/>Ma 3.10<br \/>Ti 4.10<br \/>Ke 5.10<br \/>To 6.10<br \/><br \/>Ma 10.10<br \/>Ti 11.10<br \/>Ke 12.10<br \/>To 13.10<br \/>Kellonajat p&auml;iville 17-22<\/p><h5>UUSI 1.1.2017 VOIMAAN TULLEEN LAIN MUKAINEN PIDEMPI(40 h) KOULUTUS!!<\/h5><p>Hanki lyhyell&auml; koulutuksella valmis ammatti ja ty&ouml;llisty!<\/p><p>Hyv&auml;ksytysti suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Olemme Suomen suurimpia j&auml;rjestyksenvalvojia kouluttavia ja ty&ouml;llist&auml;vi&auml; tahoja. Jokainen kouluttajistamme omaa kattavan k&auml;yt&auml;nn&ouml;n ty&ouml;taustan ja on my&ouml;s poliisihallituksen hyv&auml;ksym&auml; j&auml;rjestyksenvalvojakouluttaja.<\/p><p>Takaamme ettei koulutus j&auml;&auml; tosiel&auml;m&auml;st&auml; irralliseksi lakipyk&auml;lien opiskeluksi, vaan saat parhaat mahdolliset ev&auml;&auml;t uuteen ammattiisi.<\/p><p>Osaaminen on k&auml;yntikorttimme!<br \/><br \/><br \/><\/p><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla on vahva suositus k&auml;ytt&auml;&auml; kasvomaskia, tai visiiri&auml;. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-10-03 17:00:00",
    "ends": "2022-10-13 22:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10170\/29c4e8be33d849d007f76aee5839ee7a.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-13T09:14:00+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19813,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan peruskurssi",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/m0l3A?t[lOKKG]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/m0l3A?t[lOKKG]"
            },
            "price": "181.45",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-04 15:36:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 0,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": false,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVPERUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}

marraskuu 2022

la 05 marras
la 05 marras

Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h

115 € (sis.alv 24%)
11:00 - 19:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "n69X4",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/n69X4",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h<\/h1><p>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus kahdeksan (8) oppituntia. Suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Koulutuksessa k&auml;yd&auml;&auml;n l&auml;pi:<\/p><ul><li>J&auml;rjestyksenvalvojan teht&auml;viss&auml; toimimista<\/li><li>Lains&auml;&auml;d&auml;nn&ouml;n muutoksia<\/li><li>J&auml;rjestyksenvalvojan toimivaltuuksia<\/li><li>Jokamiehen oikeuksia<\/li><li>Voimank&auml;ytt&ouml;&auml; ja turvallisuustarkastusta<\/li><li>K&auml;yt&auml;nn&ouml;nharjoitus ja CASE-harjoituksia<br \/><br \/><br \/><\/li><\/ul><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla noudatetaan turvav&auml;lej&auml;, sek&auml; jokaisen henkil&ouml;n tulee k&auml;ytt&auml;&auml; suojamaskia. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-11-05 11:00:00",
    "ends": "2022-11-05 19:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10163\/a9caac9d6db051cfe0c79e194f182159.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-17T10:12:20+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19806,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/n69X4?t[6qVVW]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/n69X4?t[6qVVW]"
            },
            "price": "92.74",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-13 17:18:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 0,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": true,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVKERTAUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}

joulukuu 2022

la 03 joulu
la 03 joulu

Järjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h

115 € (sis.alv 24%)
11:00 - 19:00 Kalevantie 35 20520 Turku
{
    "id": "nAz8g",
    "url": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/event\/nAz8g",
    "languages": [
        "FI"
    ],
    "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8h (TKU)",
    "title": null,
    "description": "<h1>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus 8 h<\/h1><p>J&auml;rjestyksenvalvojan kertauskoulutus kahdeksan (8) oppituntia. Suoritetun kurssin j&auml;lkeen osallistuja on oikeutettu hakemaan j&auml;rjestyksenvalvojakorttia poliisilta. Kortti oikeuttaa toimimaan viiden vuoden ajan j&auml;rjestyksenvalvojana koko maassa.<\/p><p>Koulutuksessa k&auml;yd&auml;&auml;n l&auml;pi:<\/p><ul><li>J&auml;rjestyksenvalvojan teht&auml;viss&auml; toimimista<\/li><li>Lains&auml;&auml;d&auml;nn&ouml;n muutoksia<\/li><li>J&auml;rjestyksenvalvojan toimivaltuuksia<\/li><li>Jokamiehen oikeuksia<\/li><li>Voimank&auml;ytt&ouml;&auml; ja turvallisuustarkastusta<\/li><li>K&auml;yt&auml;nn&ouml;nharjoitus ja CASE-harjoituksia<br \/><br \/><br \/><\/li><\/ul><p><span class=\"bold\">HUOMIOITAVAA!<\/span><br \/><br \/>Poikkeusoloista johtuen otamme kurssille vain rajatun m&auml;&auml;r&auml;n kurssilaisia. Kurssilla noudatetaan turvav&auml;lej&auml;, sek&auml; jokaisen henkil&ouml;n tulee k&auml;ytt&auml;&auml; suojamaskia. Tiloisamme on tarjolla maskeja, sek&auml; k&auml;sidesi&auml;.<\/p>",
    "short_description": null,
    "timezone": "Europe\/Helsinki",
    "starts": "2022-12-03 11:00:00",
    "ends": "2022-12-03 19:00:00",
    "organization": "XSEC koulutukset",
    "organization_id": null,
    "status": "published",
    "location": {
        "name": "Turku",
        "address": "Kalevantie 35",
        "postal": "20520",
        "city": "Turku",
        "country": null
    },
    "logo": {
        "event": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/static\/logos\/10164\/a9caac9d6db051cfe0c79e194f182159.jpg",
        "organizer": null,
        "social_media": null
    },
    "modified": "2022-01-17T10:12:38+00:00",
    "tickets": [
        {
            "id": 19807,
            "name": "J\u00e4rjestyksenvalvojan kertauskoulutus",
            "description": null,
            "links": {
                "event_page": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/nAz8g?t[j7AAg]",
                "direct_registration": "https:\/\/ilmoittaudu.xsec.fi\/attend\/nAz8g?t[j7AAg]"
            },
            "price": "92.74",
            "vat": 24,
            "currency": "EUR",
            "available": "2019-11-13 17:18:00",
            "until": null,
            "amount": null,
            "sold": 0,
            "remaining": 0,
            "waitlist": false,
            "form": 4168,
            "coupons": true,
            "hidden": false,
            "datafields": []
        }
    ],
    "tags": [
        "JV",
        "JVKERTAUS",
        "KAIKKI",
        "KOULUTUKSET"
    ],
    "datafields": null,
    "template": false,
    "max_attendees": null,
    "registration_open": true
}